Tämä viikko ei ole todellakaan alkanut hyvin. Tiistaiaamuna heräsin niin hirveään migreeniin, että itkin tunnin sängyssäni, ennen kuin sain tuskiltani uudelleen unta. Tänään taas heräsin hirveään painajaiseen, minkä seurauksena sydämeni löi tuhatta ja sataa vielä viisi minuuttia heräämisestä. Kauhulla mietin, että mitäköhän tästäkin päivästä tulee..
Juuri kun viime postauksessa puhuin säästäväni rahaa eräisiin kenkiin, joita olen himoinnut jo vuosia, niin ettepä usko, mitä tapahtui tänään aamulla. Olin juuri saanut aamukahvin nenäni eteen ja selailin kaikessa rauhassa turhia facebook-päivityksiä. Yhtäkkiä huomioni kiinnittyi facebookin Goottikirppiksen kuvaan täydellisistä kengistä. Totesin, että ovat kuitenkin liian isot, kuten jokainen kenkäpari, mitä olen siellä katsellut. Mutta mitä vielä! Kengät olivat kokoa 36 ja lähes samanlaiset kuin ne kengät, joihin olen tässä säästänyt rahaa. Eivät täysin identtiset, mutta kuitenkin hyvin hyvin lähellä sitä.
Päiväni sai vielä paremman käänteen, kun myyjä ilmoitti, että oli sattumalta tulossa Helsinkiin ja voisi tuoda kengät samalla reissulla minulle. Niinpä sovimme treffit parin tunnin päästä Kampin ostoskeskukseen ja sain täydellisen kenkäparin itselleni.
Olen pitänyt teräväkärkisistä kengistä niin kauan, kuin jaksan muistaa. Kun niihin lisätään vielä solkia ja piikkikorko, alkaa se vastata hyvin pitkälti käsitystäni täydellisistä kengistä. Näissä kengistä tosin eivät ole mitkä tahansa metalliset soljet, vaan tyylikkäät pääkallosoljet.
![]()
Ihmettelen kyllä näiden kenkien kokoa. Nämä ovat siis brittikokoa 4, mikä vastaa suomalaista kokoa 37. En ole eläessäni käyttänyt noin "isoja" kenkiä. Mutta näissä tuo koko 4 on sopiva. Yleensä käytän brittikengissäkin kokoa 3, mutta nämä ovat joku merkillinen poikkeus. Tiedänpä nyt sitten tilata Pennangalanilta kokoa 4 olevat kengät.
Mutta ovat nämä niin upeat kengät syksyksi. Sopivat täydellisesti tyyliini ja hienon ulkokuoren lisäksi, myös erittäin mukavat jalassa. Olen aika varma, että vaikka löysinkin nämä, tilaan jossain vaiheessa ne aivan täydelliset unelmakengät Pennangalanilta.

Kengissä on myös hyvänä lisänä metalliset korkolaput, joten luulisi niiden nyt sitten kestävän. Ärsyttää niin paljon, että yleensä kenkiä ehtii käyttää vain muutaman kerran, ennen kuin ne täytyy kiikuttaa suutarille korkolappujen vaihdatukseen. Suosittelen jokaiselle metallisia korkolappuja.
Mutta ovat nämä niin upeat kengät syksyksi. Sopivat täydellisesti tyyliini ja hienon ulkokuoren lisäksi, myös erittäin mukavat jalassa. Olen aika varma, että vaikka löysinkin nämä, tilaan jossain vaiheessa ne aivan täydelliset unelmakengät Pennangalanilta.
Otin vielä muutamat kuvat kengistä ihan jalassakin.
Näiden lisäksi hain myös uuden sohvanpäällisen ompelijalta, sekä uuden maton postista. Ne esittelen sitten erillisessä asuntopostauksessa, mutta voin kertoa, että molemmat ovat älyttömän hienoja. Pidän erityisesti tuosta matosta, koska se on juuri sellainen, mitä olen etsinyt jo pitkään. Vanha mattoni on palvellut uskollisesti noin kuutisen vuotta, mutta välillä tahtoo vaihtelua sisustukseen. Kummasti mielikin piristyy, kun laittaa asuntoa hieman uuteen uskoon :)
Lopuksi vielä päivän naama:
Translation:
This week didn't start well at all. On Tuesday morning I woke up for a terrible migraine and today for a nightmare. Very nice indeed. I was sure this day wouldn't be my day, but my luck surprisingly turned around.
I had just had my morning coffee in front of me and was reading people's unnecessary facebook statuses, when one picture suddenly caught my eye. One girl was selling the most awesome shoes in the facebook group. I was thinking "Like always they are not my size, fuck these small feet". But can you imagine..they were my size, almost new and very cheap. I immediately wrote a message to that girl and she told that she could bring those shoes to Helsinki. And couple hours later I had my dreams shoes!
I have always loved these pointy/pixie boots. When you add some buckles and high heels, you are very close to my idea of perfect shoes.
One thing which boggles me, is the size. I usually use European size 35-36 and British size 3. These shoes are size 4 and fit my foot perfectly. Very strange. Well no matter what size they are, because they look so amazing! Heidi is a happy goth again :)