Tervehdys rakkaat lukijat pitkästä aikaa siellä näyttöjen äärellä. Pahoittelen pitkäksi venynyttä blogitaukoa, mutta olen ollut hyvin kiireinen viimeisen kuukauden aikana, eikä loppuvuosi juuri helpota kiireitäni. Onneksi kuitenkin lauantaina matkustan Lappiin viettämään joulua ja rentoutumaan viikoksi. Se tulee todellakin tarpeeseen kaiken härdellin jälkeen.
Tässä tahattoman blogitauon aikana on tapahtunut ennätyspaljon asioita; sekä positiivisia että negatiivisia. Aloitetaan kuitenkin ensin ikävistä asioista ja säästetään ne iloiset asiat viimeiseksi, jotta postauksesta jää kaikesta huolimatta hyvä maku suuhun.
Olen viikon sisällä menettänyt kolme lemmikkieläintä, joten voitte uskoa, että olen ollut surun murtama ja melkoisen järkyttynyt. Viime maanantaina menetin rakkaimman lemmikkini ja parhaan ystäväni Dolly-pupun, jonka kanssa ehdimme viettää noin viisi yhteistä vuotta. Torstaina taas marsuni muutti uuteen kotiin ja tänään vanhin kanini Mindrella siirtyi paremmille porkkanamaille pupujen taivaaseen tasan 7 vuoden iässä. Mindrella kuoli luultavasti vanhuuteen ja suruun pupukaveri-Dollyn kuoltua yllättäen viikkoa aiemmin. Lemmikkieläinten hyvästelemiseen ja hautaamiseen ei vain ikinä totu, vaan se koskettaa aina yhtä syvästi ja saa silmäkulmat kostumaan. On vaikeaa luopua olennoista, joiden kanssa on viettänyt monta yhteistä vuotta ja joista on tullut perheenjäseniä.
![]()
Nyt joudun kuitenkin totuttelemaan elämään ilman karvalapsia, sillä en ole heti hankkimassa uusia. Asunto tuntuu todella tyhjältä ja yksinäiseltä ilman lemmikkieläimiä, mutta onneksi tiedän tämän olevan vain väliaikaista. Aion nimittäin ensi vuonna toteuttaa pitkäaikaisen unelmani ja hankkia itselleni viimein Sphinx-rotuisen kissan. Alan alkuvuodesta kysellä kasvattajilta pentueista, mutta kissan pystyn ottamaan vasta kesäkuun jälkeen, sillä suuntaan kesäkuun alussa viikoksi Saksaan. Syynä on mikäs muukaan kuin vanha kunnon Wave Gotik Treffen! Hostelli on jo varattu ystävän kanssa, joten sitä reissua odotellessa.
![]()
Viime viikolla tapahtui ikävien asioiden lisäksi myös ihania asioita, kun ovikelloni yllättäen tiistai-iltana soi. Meinasin saada sydänkohtauksen, koska säikähdin ovikellon soittoa niin pahanpäiväisesti. En yleensä edes avaa ovea, ellen osaa odottaa vieraita, mutta jostain syystä päätin avata oven. Sydämeni jätti varmasti pari lyöntiä välistä avattuani oven, kun sen takana seisoi eräs ihana mies, rusetti päässä ja kädessään lappu, jossa luki "saanko olla poikaystäväsi?". Jos olen ikinä ollut yllättynyt niin viime tiistaina. En meinannut saada muodostettua yhtäkään järkevää lausetta, mutta sain lopulta kerrottua miehelle, että kyllä, hän saa olla poikaystäväni. Joulu tuli tänä vuonna etuajassa. Enpä olisi vielä hetki sitten uskonut, että päätyisin seurustelemaan näin ihanan miehen kanssa. Elämä osaa välillä yllättää myös erittäin positiivisesti. Voin rehellisesti sanoa olevani tällä hetkellä erittäin rakastunut ja onnellinen nainen. Toivon koko sydämestäni, että tämä suhde todellakin kestäisi.
![]()
Monet varmasti luulevat, että kyseessä on jokin hiljattain tavattu mies, mutta itseasiassa olemme tavanneet internetin ihmeellisessä maailmassa jo vuonna 2006. Juttelimme paljon vuosina 2006-2007 vanhassa kunnon messengerissä ja lähettelimme välillä myös tekstiviestejä. Valitettavasti yhteydenpitomme katosi syystä tai toisesta tuon jälkeen, emmekä olleet yhteydessä vuosiin, paitsi kerran vuoden 2011 alussa. Tuolloin mies tunnusti minulle, että oli ollut minuun melkoisen ihastunut jo tuolloin vuonna 2006, mutta enhän minä tapani mukaan ollut mitään tajunnut. Tuon jälkeen yhteydenpitomme loppui taas, mutta mies ei ollut unohtanut minua vuosien tauosta huolimatta. Hän oli yrittänyt etsiä minua ympäri nettiä, mutta se osoittautui astetta vaikeammaksi, koska hän ei tiennyt oikeaa nimeäni ja olin myös vaihtanut asuinpaikkaa. Kuitenkin noin hieman yli kuukausi sitten hän löysi minut "sattumalta" netistä ja aloimme taas jutella. Minäkään en ollut unohtanut häntä, vaikka hieman pitikin muistin syövereistä tietoja kaivella. Vuosien nettituttavuuden jälkeen päätimme viimein tavata kasvokkain ja siitä se homma sitten jotenkin vain lähti. Kuukauden tapailun jälkeen päätimme julistaa parisuhteemme viralliseksi ja suunnittelemme innolla jo yhteistä tulevaisuutta. Enpä olisi uskonut, että päätyisin parisuhteeseen vuonna 2006 tavatun nettituttavuuden kanssa. Varsinkin, kun olin juuri hieman ennen tapaamistamme vannonut, että nyt en ota kyllä yhtään ketään. Mutta eikös se mene elämässä aina niin, että sen oikean tapaa, kun sitä vähiten odottaa? Elämä on välillä hyvinkin ihmeellistä, vaikka lopulta kaikki tässä maailmassa on ennaltamäärättyä.
Että melkoista tunteiden vuoristorataa on ollut tässä viime aikoina. Tunnen kuitenkin olevani kaikesta huolimatta erittäin onnekas ja rakastettu ihminen tällä hetkellä. Siitä kiitos kuuluu erityisesti poikaystävälle, ystäville ja tietysti perheelle. Toivottavasti teillä on ollut elämä aavistuksen tasaisempaa kuin allekirjoittaneella :) Mukavaa ja rauhallista joulun odotusta kaikille tasapuolisesti!
Tässä tahattoman blogitauon aikana on tapahtunut ennätyspaljon asioita; sekä positiivisia että negatiivisia. Aloitetaan kuitenkin ensin ikävistä asioista ja säästetään ne iloiset asiat viimeiseksi, jotta postauksesta jää kaikesta huolimatta hyvä maku suuhun.
Olen viikon sisällä menettänyt kolme lemmikkieläintä, joten voitte uskoa, että olen ollut surun murtama ja melkoisen järkyttynyt. Viime maanantaina menetin rakkaimman lemmikkini ja parhaan ystäväni Dolly-pupun, jonka kanssa ehdimme viettää noin viisi yhteistä vuotta. Torstaina taas marsuni muutti uuteen kotiin ja tänään vanhin kanini Mindrella siirtyi paremmille porkkanamaille pupujen taivaaseen tasan 7 vuoden iässä. Mindrella kuoli luultavasti vanhuuteen ja suruun pupukaveri-Dollyn kuoltua yllättäen viikkoa aiemmin. Lemmikkieläinten hyvästelemiseen ja hautaamiseen ei vain ikinä totu, vaan se koskettaa aina yhtä syvästi ja saa silmäkulmat kostumaan. On vaikeaa luopua olennoista, joiden kanssa on viettänyt monta yhteistä vuotta ja joista on tullut perheenjäseniä.
pic: Weheartit
Viime viikolla tapahtui ikävien asioiden lisäksi myös ihania asioita, kun ovikelloni yllättäen tiistai-iltana soi. Meinasin saada sydänkohtauksen, koska säikähdin ovikellon soittoa niin pahanpäiväisesti. En yleensä edes avaa ovea, ellen osaa odottaa vieraita, mutta jostain syystä päätin avata oven. Sydämeni jätti varmasti pari lyöntiä välistä avattuani oven, kun sen takana seisoi eräs ihana mies, rusetti päässä ja kädessään lappu, jossa luki "saanko olla poikaystäväsi?". Jos olen ikinä ollut yllättynyt niin viime tiistaina. En meinannut saada muodostettua yhtäkään järkevää lausetta, mutta sain lopulta kerrottua miehelle, että kyllä, hän saa olla poikaystäväni. Joulu tuli tänä vuonna etuajassa. Enpä olisi vielä hetki sitten uskonut, että päätyisin seurustelemaan näin ihanan miehen kanssa. Elämä osaa välillä yllättää myös erittäin positiivisesti. Voin rehellisesti sanoa olevani tällä hetkellä erittäin rakastunut ja onnellinen nainen. Toivon koko sydämestäni, että tämä suhde todellakin kestäisi.
Monet varmasti luulevat, että kyseessä on jokin hiljattain tavattu mies, mutta itseasiassa olemme tavanneet internetin ihmeellisessä maailmassa jo vuonna 2006. Juttelimme paljon vuosina 2006-2007 vanhassa kunnon messengerissä ja lähettelimme välillä myös tekstiviestejä. Valitettavasti yhteydenpitomme katosi syystä tai toisesta tuon jälkeen, emmekä olleet yhteydessä vuosiin, paitsi kerran vuoden 2011 alussa. Tuolloin mies tunnusti minulle, että oli ollut minuun melkoisen ihastunut jo tuolloin vuonna 2006, mutta enhän minä tapani mukaan ollut mitään tajunnut. Tuon jälkeen yhteydenpitomme loppui taas, mutta mies ei ollut unohtanut minua vuosien tauosta huolimatta. Hän oli yrittänyt etsiä minua ympäri nettiä, mutta se osoittautui astetta vaikeammaksi, koska hän ei tiennyt oikeaa nimeäni ja olin myös vaihtanut asuinpaikkaa. Kuitenkin noin hieman yli kuukausi sitten hän löysi minut "sattumalta" netistä ja aloimme taas jutella. Minäkään en ollut unohtanut häntä, vaikka hieman pitikin muistin syövereistä tietoja kaivella. Vuosien nettituttavuuden jälkeen päätimme viimein tavata kasvokkain ja siitä se homma sitten jotenkin vain lähti. Kuukauden tapailun jälkeen päätimme julistaa parisuhteemme viralliseksi ja suunnittelemme innolla jo yhteistä tulevaisuutta. Enpä olisi uskonut, että päätyisin parisuhteeseen vuonna 2006 tavatun nettituttavuuden kanssa. Varsinkin, kun olin juuri hieman ennen tapaamistamme vannonut, että nyt en ota kyllä yhtään ketään. Mutta eikös se mene elämässä aina niin, että sen oikean tapaa, kun sitä vähiten odottaa? Elämä on välillä hyvinkin ihmeellistä, vaikka lopulta kaikki tässä maailmassa on ennaltamäärättyä.
Että melkoista tunteiden vuoristorataa on ollut tässä viime aikoina. Tunnen kuitenkin olevani kaikesta huolimatta erittäin onnekas ja rakastettu ihminen tällä hetkellä. Siitä kiitos kuuluu erityisesti poikaystävälle, ystäville ja tietysti perheelle. Toivottavasti teillä on ollut elämä aavistuksen tasaisempaa kuin allekirjoittaneella :) Mukavaa ja rauhallista joulun odotusta kaikille tasapuolisesti!